Johtamisen vaikeus: Empaattisuuden ja vaatimisen välinen tasapaino

Johtaminen on usein jatkuvaa tasapainoilua kahden ääripään välillä: ymmärryksen ja vaatimisen. Toisaalta haluan olla empaattinen, nähdä ihmisen työn takana, kuunnella ja tukea, ja toisaalta tulosvastuullisena myyntityön johtajana minun on kannettava vastuu tuloksista, tavoitteista ja yhteisestä suunnasta. Näiden kahden yhdistäminen ei aina ole helppoa – ja juuri siinä piilee johtamisen todellinen vaikeus, ja mielenkiinto.

Empaattinen johtaminen ei tarkoita rajattomuutta

Moni johtaja pelkää, että empaattisuus tarkoittaa liiallista pehmeyttä ja sitä, että annetaan henkilöstön kävellä esihenkilön päältä. Todellisuudessa se on päinvastaista: empaattinen johtaminen vaatii suurta rohkeutta, jossa vaikeat keskustelut kohdataan, henkilöstöä kuunnella aidosti ja samalla pidetään kiinni yhteisistä tavoitteista. Empaattinen johtaja ei vältä vaatimuksia – hän vain kommunikoi ne niin, että ihminen kokee tulevansa kuulluksi ja arvostetuksi.

Johtamisen ydin on kommunikaatiossa

Olen huomannut, että johtamisessa ei niinkään ratkaise mitä viestit, vaan miten sen teet. Hyvä kommunikaatio rakentaa luottamusta, ja heikosti tehtynä se valitettavasti murentaa sitä.

Kun joudun ottamaan puheeksi vaikean asian, pyrin rakentamaan keskustelun neljän elementin varaan:

  1. Fakta: Mitä todella on tapahtunut? Konkreettisesti ja ilman tulkintoja.

  2. Tunne: Mitä tunteita asia voi herättää työntekijässä – ja mitä se herättää minussa?

  3. Toive / vaatimus: Mitä työnantaja toivoo tai tarvitsee tilanteen korjaamiseksi?

  4. Muutos: Mitä konkreettista haluan nähdä työntekijän toiminnassa jatkossa?

Tämä rakenne auttaa pitämään keskustelun sekä inhimillisenä että tavoitteellisena. Fakta luo pohjan, tunne avaa yhteyden, toive suuntaa ja muutos tekee keskustelusta rakentavan. Kommunikaation onnistuessa, työntekijä lähtee vaikeasta keskustelusta työhönsä yhä sitoutuneempana ja motivoituneempana.

Johtajan itsereflektio on voimaa, ei heikkoutta

Johtaminen ei ole virheettömyyttä, vaan jatkuvaa oppimista. Kun johtaja uskaltaa katsoa itseään peiliin ja myöntää virheensä kun on aiheellista, niin se vapauttaa myös työntekijät samanlaiseen avoimuuteen. Henkilöstöltä ei voi vaatia avoimuutta, jos johtaja ei sitä ensin itse toteuta.

Itse olen oppinut, että itsensä ja oman tekemisensä reflektointi ei ole ajan haaskausta, vaan se on tapa kasvaa johtajana - kasvaa ihmisenä. Jos en pysähdy miettimään, miten oma toimintani vaikuttaa muihin, johdan helposti sokeasti ja oletusten varassa.

Lopulta kyse on ihmisyydestä

Johtaminen on ennen kaikkea ihmisyyden kohtaamista työelämän paineissa. Empatia ja vaatiminen eivät sulje toisiaan pois, vaan niiden rooli on täydentää toinen toistaan - kuten Jin & Yang. Kun työntekijä kokee, että häntä ymmärretään ja hänelle asetetut tavoitteet ovat selkeitä ja reiluja, motivaatio ja sitoutuneisuus kasvavat luonnostaan.

Johtamisen vaikeus ei siis ole merkki epäonnistumisesta, vaan todiste siitä, että otat tehtäväsi tosissasi. Tasapaino löytyy vain yrittämällä, kompastumalla ja pala kerrallaan oppimalla.

- Jenni / HR- ja myyntipäällikkö